Sri Lankan kummilapsitoiminta

pj. Matti Paavola, matti.paavola(a)lions.fi, +358 405 441 228

Päivitetty 1.9.2018

Anna kummilapselle mahdollisuus koulunkäyntiin. Jokaisella kummilapsella on tarinansa. Jokaisella tapaamisella on merkitys. Avun kohteella on kasvot – kummilapsen kasvot.

Projekti saatiin alkuun vuonna 1986. Tänä päivänä Suomessa toiminnasta vastaa kummilapsitoimikunta, joka etsii uusia kummeja, ylläpitää kummilapsirekisteriä, valvoo rahaliikennettä, pitää yhteyttä sri lankalaisiin yhdyshenkilöihin ja auttaa kummeja erilaisissa tilanteissa.

Koko toiminnan aikainen apu oli jo muutama vuosi sitten yli 3 milj.euroa.
Vuonna 2017
avustussumma Suomessa kummilapsille oli 189.165 euroa, josta C-piirin osuus oli 21.190 euroa.
Avustuksen piirissä 30.6.2018 oli 1.061 lasta, joista C -piirissä 126.

Kummilapsia on ollut noin 2.500. Suurin osa opinnot päättäneistä kummilapsista on saanut hyvän ammatin esimerkiksi lääkäreinä, opettajina ja insinööreinä. Hyvän koulutuksen saaneella nuorella on mahdollisuus saada parempi työpaikka ja moni vähemmänkin koulua käynyt on löytänyt oman paikkansa elämässä.

Sri Lankassa toiminnasta vastaavat 25 Lions -klubin koordinaattorit. He maksavat kummilasten koulutusavustuksen kuukausittain ja tällöin on tilaisuus keskustella lasten kanssa. He toimivat perheiden tukihenkilöinä.

Kummien maksamat maksut ovat peruskoulun oppilas 10, lukion oppilas 15 ja yliopisto-opiskelija 30 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan 10 euroa vuodessa, jolla summalla katetaan postitus-, pankki-, toimisto-, koulutarvike- ym. kulut sekä lasten valokuvat. Kummilapsitoiminta ei ole saanut ulkopuolista rahoitusta. Lasku kummilletulee sähköpostitse kerran vuodessa.

Kummeja voivat olla lionsklubit, lionit, ladyt, yksityishenkilöt, perheet tai erilaiset yhteisöt.

Sri Lankalaiset koordinaattorit esittävät, ketkä lapset pitäisi ottaa kummilapsitoiminnan piiriin. Lapset ovat yleensä juuri koulunkäynnin aloittaneita ja koulumenestystä osoittaneita. Isä tai äiti on kuollut tai ei kykene kouluttamaan lapsiaan. Useimmalta isä on kuollut ja paikallisen kulttuurin mukaan äiti ei käy työssä. Tällöin perheen toimeentulo on niukka, noin 20-50 euroa kuukaudessa ja koti yleensä vaatimaton. Peruskoulu on ilmainen, mutta jos lapsella ei ole koulupukua ja -tarvikkeita, hän ei pääse kouluun.

Vuosittain tammi-helmikuussa suomalaisten yhteyshenkilöiden yksityisten matkojen aikana järjestetään koordinaattorien kokoukset, joissa tarkastetaan klubien tilit, maksutapahtumat ja saadaan kuitit maksuista sekä sovitaan yhteisistä toimintatavoista. Klubit esittelevät uusia kummilapsia ohjelmaan hyväksyttäväksi. Matkan jälkeen kummeille lähetetään ns. kevätkirje, jossa on mukana lapsen raportti, valokuvat ja kuitti maksuista.

Paikallisten klubien järjestämissä lastenjuhlissa kummilapset haastatellaan, koulutodistukset käydään läpi, heidät valokuvataan ja heille annetaan koulutarvikekassit.
Lastenjuhlat aloitetaan aina kansallislauluilla ja kynttilänsytytysseremonialla. Kummilapset esittävät tanssi- ym. ohjelmaa. Lions -klubit hankkivat esiintymispuvut ja kustantavat myös tanssiopetusta, joskin sitä saa myös koulussa.

Suomalaisella kummilla on tammi-helmikuussa hyvä mahdollisuus tehdä lomamatka Sri Lankaan, osallistua lapsensa lastenjuhlaan ja käydä tutustumassa tämän kotioloihin.

Avustuksen jatkuvuus:

  • Avustus päättyy, kun koulunkäynti on saatettu loppuun
  • Avustus päättyy, jos kummilapsi jostain syystä lopettaa koulunkäynnin kesken, koska avustus on koulunkäyntiavustus
  • Sitoutuminen on koulunkäynnin loppuun asti
  • Jos kummi erinäisistä syistä johtuen lakkaa suorittamasta koulutusavustusta, pyritään hänen tilalleen etsimään uusi kummi

Lisätietoja löytyy myös osoitteesta: www.lions.fi / lionien kummilapset Sri Lankassa.

Jos haluat kummiksi - ota yhteyttä allekirjoittaneeseen
Noin 100 lasta odottaa kummia Suomesta.

Yhdessä on mukava tehdä hyvää

PDG Matti Paavola
matti.paavola(a)lions.fi
+358 405 441 228
LC Lahti
DC Kummilapsitoiminta Sri Lankassa
D 107-C