LEO-toiminta

Päivitetty 30.10.2022

Leot ovat Lions Clubs Internationalin oma nuorisotoiminta ja aktiviteetti.

Leot ovat 12–30-vuotiaita nuoria ja leoklubien tarkoituksena on edistää nuorison palvelutoimintaa, antaa sen jäsenille tilaisuuksia kehittää itseään ja saada kokemuksia johtamis- ja palvelutehtävissä. Leotoiminnassa nuoret pystyvät olemaan omia itsejään ja solmimaan uusia ystävyyssiteitä paikkakunnallaan, maassaan kuin myös kansainvälisellä tasolla. Kuka tahansa nuori voi hakeutua leotoimintaan mukaan. Kaikki sopivan ikäiset nuoret ovat tervetulleita leotoimintaan mukaan.

Toiminta tapahtuu leoklubeissa, joita tukee ja auttaa niiden virallisina perustajina toimivat lionsklubit eli taustaklubit. Leojen toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta lions periaatteiden mukaisesti.

On monia tapoja, joilla ihmiset voivat tukea yhteisöjään - mutta leona toimiminen on paljon muutakin kuin palvelua. Kun nuori päättä liittyä leoklubiin, hän liittyy globaaliin nuorten perheeseen, joka tekee maailmasta paremman paikan.

Suomen ensimmäinen leoklubi on perustettu 1960-luvulla. Tällä hetkellä maailmassa on yli 7400 klubia eri puolilla maailmaa. Jäseniä leoklubeissa on maailmanlaajuisesti yli 160 000. Suomessa leoklubeja on noin 15 ja leoja on noin 100 (9/2022).

C-piirissä on kolme leoklubia; Hämeenlinna, Järvenpää ja Riihimäki joissa on virallisesti noin 15 jäsentä. Koko Suomessa on 15 klubia ja jäseniä noin 150 leoa. Aktiivinen ja jatkuva jäsenhankinta on avainasemassa klubin tulevaisuuden kannalta ja siinä me leijonat voisimme olla myös suureksi avuksi

Kiinnostaako sinua leotoiminta tai uuden leoklubin perustaminen?
Ole rohkeasti yhteydessä piirin leojohtajaan: Vesa Rauttu, vesa.rauttu(a)lions.fi, +358 400 462 080


Katso alta Suomen Leojen videoLinkki:

Tutustu tarkemmin Suomen Leoihin Leojen omilla nettisivuilla www.leo-clubs.fi tai somessa @suomenleot (ig, fb ja TikTok)

LEO, tulee sanoista Leadership, johtajuus, Experience, kokemus, Opportunity, mahdollisuus

Leojohtaja C-piirissä

  • Linkki leijonien ja leojen välillä, olla yhteyksissä kumpaankin suuntaan.
  • Leojen mainostaminen erilaisissa leijonatapahtumissa, jotta me leijonat olisimme tietoisia omasta nuorisoaktiviteetistamme
  • Leijona-leo-yhteistyön vaaliminen
  • Leijonien mainostaminen erilaisissa leoyhteyksissä, jotta me leijonat saisimme leoista vastaisuudessa jäseniä paremmalla prosentilla.

Terveisin Vesa Rauttu
Leojohtaja C-piiri