LIONS-valmennukset

C-PIIRI TARJOAA TILAISUUKSIA KEHITTYÄ

Lions-koulutusten ja valmennustilaisuuksien tavoitteena on antaa kaikille Leijonille perustiedot toiminnastamme ja varmistaa, että virkailijoilla on tiedot ja työkalut tehtäviensä hoitamiseen. Jotta klubitoiminta olisi mieluisaa, elinvoimaista ja näkyvää, järjestämme valmennustilaisuuksia, work-shoppeja ja viestintäkoulutusta, johon kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Suomen Lions-liitto tekee yhteistyötä Opintokeskus Siviksen kanssa.

Seuraa viestintää (piirikuvernöörin tiedotteet, kotisivut, Facebook), saat tarkemmat tiedot tilaisuuden sisällöstä sekä ajankohdasta ja paikoista. Lisätietoja kertoo myös koulutusvastaava Nina Moilanen ja lohkosi puheenjohtaja. Uusia koulutuksia ollaan myös valmiita järjestämään klubien tarpeen mukaan – olkaa yhteydessä!
Voimavalmennus jatkuu: Peruskurssi järjestetään tällä kaudella yhden illan etäkoulutuksena. Tilaisuus on suunnattu niille klubeille, jotka viime kaudella eivät ehtineet mukaan valmennuksiin sekä osallistuneiden klubien niille jäsenille, jotka eivät vielä mukana olleet.

Jatkokurssi on klubikohtainen. Tarjoamme tukea valmennuksen osa-alueiden toteuttamiseen
  • jäsentyytyväisyys ja toimintatavat
  • palvelutarpeet
  • viestintä ja markkinointi

Olkaa yhteydessä, kun haluatte tehotukea klubitoiminnan uudistamiseen!

Lions 2030 Strategiatyöryhmä järjestää kauden aikana erilaisia valmennuksia, ensimmäisenä presidenteille suunnattu arvokeskustelutilaisuuksien järjestäminen. Klubeille tarjotaan myös mahdollisuutta tulla mukaan Strategian rakentamiseen pilottiklubina – olkaa yhteydessä!

t. Nina Moilanen, C-piirin koulutusvastaava nina.moilanen@lions.fi 040-833 9218

Virkailijavalmennukset keväällä 2024


Presidenttivalmennus 1
5.3.2024 klo 18, Lahden Palvelutori, Lava

11.3.2024 klo 18, Nurmijärven kunnantalon kokoussiipi, Keskustie 2 B, 01900 Nurmijärvi

27.3.2024 klo 18 GoToMeeting etävalmennus

Presidenttivalmennus 2
4.4.2024 klo 18, Tervakosken koulu, Kettukalliontie 2 12400 Tervakoski

10.4.2024 klo 18, Heinsuon koulu, Terveystie 10, 15870 Hollola

15.4.2024 klo 18 GoToMeeting etävalmennus

Sihteerivalmennukset
4.4.2024 klo 18, Tervakosken koulu, Kettukalliontie 2 12400 Tervakoski

10.4.2024 klo 18, Heinsuon koulu, Terveystie 10, 15870 Hollola

Rahastonhoitajavalmennukset
4.4.2024 klo 18, Tervakosken koulu, Kettukalliontie 2 12400 Tervakoski

10.4.2024 klo 18, Heinsuon koulu, Terveystie 10, 15870 Hollola

Uusien jäsenten perehdytys yhdessä kummien kanssa
(hyvä tilaisuus päivittää myös konkareiden tietoutta):

22.4.2024 klo 18.00, Tervakosken koulu, Kettukalliontie 2 1240, Tervakoski

Kahvit klo 17.30, valmennus alkaa klo 18.00. Suosittelemme osallistumista läsnä-tilaisuuksiin vuorovaikutuksen ja kollegoiden tapaamisen vuoksi. GoToMeeting-tilaisuuksia on lisätty täydentämään varsinaisia valmennusiltoja.

päivitetty 22.3.2024

Koulutusmateriaalia:

Presidentit
Sihteerit
Rahastonhoitajat
Lohkon puheenjohtajat
MyLion käyttöohjeet
LCI:n jäsenportaali